Odotamme mustia grosspitz-pentuja 8/2024

Päivitystä 13.8.2024:

Viisi suloista miniä syntyi aamulla 31.7.2024. Kolme urosta ja kaksi narttua. Neljällä pennuista on valkoisia merkkejä ja yksi uros on kokonaan musta. Uusi elämä on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja minit ovat jo monikertaistaneet painonsa tässä vaihessa. 12 vuorokauden iässä oli kaikilla silmät avoinna ja nyt 13 vuorokauden iässä alkaa olla aika harjoitella jo pikkuhiljaa jalkojen käyttämistä muuhunkin kuin ryömimiseen. Pennut syntyivät lopulta täällä meillä Espoossa, jossa Typykin asustaa normaalisti. Pennut kuitenkin rekisteröidään Ticapon-kennelnimelle, eli virallisesti nimiin tulee yhteistyökasvattajani Kirsi Honkasen nimi.

Pennuista on tullut paljon kyselyitä jo ennen niiden syntymää, mutta alamme katsomaan sopivia koteja vasta sitten kun luonteista alkaa näkymään jo jotain osviittaa, eli noin kuuden viikon iästä eteenpäin. Pyrimme siis löytämään jokaiselle pennulle juuri sille parhaiten sopivan kodin ja kodeille juuri heille sopivimman uuden perheenjäsenen. Emme vielä tiedä kuinka moni pennuista toivotaan jäävän sijoitussopimuksella, mutta esittäydy rohkeasti ja kerro itsestäsi ja toiveistasi. Pentueista meillä on usein jäänyt jopa suurin osa sijoitukseen, mutta katsomme tilannetta aina pentue ja pentu kerrallaan.

Kun otat yhteyttä, kerrothan vähintään miksi grosspitz kiinnostaa (tutustuthan ainakin tekstit lukemalla etukäteen rotuun) ja millainen perheenjäsen sinusta teille sopisi. Jos koiran sukupuolella on merkitystä, mainitsethan myös sen, jos on toiveita harrastusten suhteen, kerrothan myös siitä. Näihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, arvostamme rehellisyyttä ennen kaikkea. Eikä haittaa vaikka rotu olisi sinulle entuudestaan tuntematon - niin minullekin tuli ensimmäinen grosspitz. Näin pentueilmoituksen ja aloin etsimään tietoa rodusta. Tuo ensimmäinen grosspitzini on Jäbä, tämän pentueen isoisä <3

Ps. Kirsin sähköpostiosoite on toistaiseksi pois käytöstä, laita viestiä Päivin osoitteeseen.

Pennut noin viikon ikäisiä <3


Meidän Typy (Hey Dude Ain't No Star) odottaa pentuja <3. Laskettu aika on elokuun alussa. Tuleva isä on Beni (Bernie Von Salz-Talheim), jonka toimme Saksasta Suomeen vuoden 2019 alussa.

 

Pennuista odotamme energisia "perusgrosseja".  Jos olet kiinnostunut pennuistamme, laitathan viestiä. Pentuja ei voi varata, mutta pyrimme valitsemaan jokaiselle pennulle juuri sen luonteen mukaisen perheen. Jos laitat viestiä, niin olethan jo tutustunut rotuun ainakin kuvausten perusteella ja kerrothan meille miksi grosspitz kiinnostaa ja miksi juuri tämä pentu. Esittäydythän myös ja kerrot meille millaiseen perheeseen olet pentua etsimässä ja millainen koira sinusta juuri teidän arkeenne sopisi.

Nämä pennut tulevat yhteistyökasvattajani Kirsin (Kirsi Honkanen, Kennel Ticapon) kennelnimelle ja syntyvät joko Kirsin luona Vantaalla tai meillä Espoossa.  Pentueen isoisä Jäbä on Kirsin kasvatti, samoin kuin Jäbän isä.

Päivi, Kennel Hey Dude paivi(@)grosspitz.fi

Kirsi, Kennel Ticapon ticaponspitz(@)gmail.com